maanantai 28. lokakuuta 2013

Minun prinsessapäivä!

Vihdoin se koitti, vähän pelottava, mutta paljon odotettu, oma prinsessapäivä. Sain aamulla lähteä rähmät silmissä ja tukka pystyssä laitettavaksi.
Vaatekassi vain matkaan ja kohti Hiusmuotoilukoul AK:ta jossa opiskelijat Raija ja Milla odottivat tehdäkseen minusta prinsessan, yhdeksi päiväksi.
Raija Kastell-Blom opiskelee hiusmuotoilijaksi ja valmistuu joulukuussa. Hän pesi, föönasi ja kiharsi hiukseni, tupeerasi ja puleerasi kauniin, rockhenkisen toispuoleisen kampauksen.
Millamari Hätönen joka myös opiskelee hiusmuotoilua, mutta on jo keväällä valmistunut meikkaajamaskeeraajaksi teki kuvaukseen sopivan hieman vahvemman meikin Grimas tuotteilla.
Silmiin taiottiin väriä siniharmaalla mattaluomivärillä, poskiin hieman punaa, huuliin voimakas punainen huuliväri ja jotta prinsessa olisi prinsessa täytyi hänelle laittaa silmiin vielä hieman pilkettä, eli rajauksen päälle Milla laittoi Grimasin tipcreme hopeahohdetta.
Koska meikkini ole vahvempi Milla muotoili myös ylimääräisiä leukoja ;) piiloon sekä toi kasvoille hohdetta vaaleammalla meikkipohjalla kasvojen keskialueella.
Kuvaukset sujuivat sadekuuron välissä Toivolan vanhalla pihalla. Alunperin suunitelmissa oli rataseikkailua, mutta koska keli oli surkeaakin surkeampi päädyimme pysymään tilassa jossa tarvittaessa pystyi pinkomaan sisälle pikapikaa.
Asukseni sain upean mekon jota myy Wishwear. Vaatteet minulle valitsi Johanna Harju joka omistaa Wishwear putiikin.
Mitäpä sanotte seuraavista kuvista ?



maanantai 21. lokakuuta 2013

Omakuvani

Lokakuu kääntää kesän tuoksut vahvasti talven viimoksi. Saa mielen surumieliseksi, uutta etsiväksi.
Mieli kaipaa eteenpäin, kroppa haluaa piiloutua, kaivautua lämpimien vaatteiden piiloon. Pois näkyviltä.

Olen pohtinut elämääni, tulevaisuutta peilaten menneisyyttä. Nyt on aika siirtyä eteenpäin, pois entisestä. Paljastettava kaikki kortit, näytettävä sisin.

Uskallan heittäytyä, uskallan näyttää itseni, niinkuin olen, kaikkine vikoineni, vaivoineni. En piiloudu, en katoa. Olen ja elän. Muutin hiusmallini radikaalisti, pitkästä tummanpunaisesta vaaleaan lyhyeen, sain kehuja paljon, mutta sain myös silmitöntä haukkumista, erään tutun miehen suusta. Mietin, onko maailma vieläkin niin seksistinen että oman ulkonäön muuttaminen oikeuttaa puolitutun miehen raivoon?
Nyt heittäydyn vieläkin rohkeammin, riisun itseni teidän kaikkien silmissä, tässä olen, kaikkine vikoineni, läskeineni, lihoineni. Mies joka sanoi ettei voi katsoa minua kun olen niin ruma uudessa tukassani, varmaankin polttaa silmänsä nähdessään läskini :D

Tämän kaiken lisäksi heittäydyn muutoinkin jälleen kerran
 tuulten vietäväksi, myrskyjen riepottavaksi ja päätän yhden aikakauden elämääni, y-tunnus jääköön taa. Haen opiskelemaan, alaa toista, aivan uudenmoista.

Kauneutta kokonaan hylkää en, projekteja suunnittelen, plogia kirjoittelen, teitä kaikkia kunnioittaen!

<3 Virpi

tiistai 8. lokakuuta 2013

Messuilua messuilla

Viimevkonloppuna vietin upean päivän Maxcaran merkeissä ja merkin maahantuojan huomassa kosmemessuilla Helsingissä.
Väkeä osastolla kävi todella paljon ja saimme huomata, että tällähetkellä vastaavaa tuotte löytyy myös maahantuotuna Amerikkalaisena sekä Etelä-Afrikkalaisena versiona.
Hienoa, että useampi maahantuoja on löytänyt tällaisen uuden kivan tuotteen.

Messuilla olisi ollut vaikka ja mitä kivaa jos olisi omistanut valtavan suuren lompakan ja olisi ollut aikaa kunnolla perehtyä tarjontaan.
Omalla osastollamme ( Universal Beauty) kävi niin kova kuhina, ettei ehtynyt edes syömään koko päivänä.
Hyvä niin.
Tämähän tietää jatkossa meille kaikille kauneusalan ihmisille töitä. :D

Ja palvelua myös teille kaikille kuluttajille.

Oikein aurinkoista lokakuun alkua!

Virpi